Eettiset periaatteet - Code of Conduct
Vastuutaho: Toimitusjohtaja
Edistettävät vaikutukset: |
|
JOHDANTO Eettiset ohjeet määrittelevät yrityksemme toimintaperiaatteet yhdessä arvojemme kanssa. Arvoihimme ovat vastuullisuus, asiakaslähtöisyys, oikea-aikaisuus, luotettavuus ja laatu. Eettinen ja kestävä toimintatapa on oleellinen osa arvojamme ja teemme työtä sen hyväksi päivittäin. Se on luonteva osa liiketoimintaamme ja menestystämme kaikilla markkina-alueilla. Haluamme Ecomet Oy:ssä vaalia mainettamme rehellisenä ja avoimena yrityksenä. Arvostamme työntekijöitämme, liikekumppaneitamme ja asiakkaitamme, ja kohtelemme kaikkia reilusti. Eettistä kulttuuriamme kehittävät ja luovat yhdessä kaikki yrityksemme työntekijät. Läpinäkyvät toiminnot sekä avoin ja aktiivinen viestintä Ecomet Oy:n sisällä sekä sidosryhmiemme kanssa rakentavat luottamusta Ecomet Oy:n tapaan toimia. Tämä eettinen ohjeistus koskee Ecomet Oy:n johtoa, työntekijöitä, toimittajia, liikekumppaneita, asiakkaita sekä kaikkia muita sidosryhmiä.
SOVELTAMISALA Nämä eettiset ohjeet koskevat koko yrityksemme toimintaa. Odotamme, että sidosryhmämme ovat tietoisia vastuullisuustavoitteistamme sekä ohjeistuksista ja noudattavat niitä.
EETTISET PERIAATTEET Lainsäädäntö ja politiikat Olemme tietoisia tuotteita, palveluja ja liiketoimintaa koskevasta lainsäädännöstä. Noudatamme voimassa olevaa lainsäädäntöä. Tämän lisäksi on tärkeää, että noudatamme Ecomet Oy:n ohjeistuksia sekä pidämme kaikki ne sitoumukset, jotka Ecomet Oy on antanut liikekumppaneitaan ja muita sidosryhmiään kohtaan/koskien. Politiikkamme määrittelevät tarkemmin, kuinka toimimme esimerkiksi hankinnoissa ja henkilöstöasioissa. Henkilöstömme ja sidosryhmämme ovat tietoisia voimassa olevista politiikoistamme.
Luottamuksellisuus Käsittelemme tietoomme saatua luottamuksellista tietoa huolellisesti ja ohjeiden mukaisesti. Käytämme luottamuksellista tietoa vain tarkoituksenmukaisesti.
Ammattimainen ja asiantunteva toiminta Osoitamme kaikessa toiminnassamme ammatillisuutta ja hyvää käytöstä. Osaamme ratkaista ristiriitatilanteet rakentavasti ja toisia kunnioittaen.
Turvallisuus ja terveys Turvallisuusasiat ovat prioriteetti numero 1. Jokaisen oikeus on tehdä työnsä turvallisesti. Tarjoamme työntekijöillemme, muille Ecomet Oy:n tiloissa työskenteleville sekä toimintamme vaikutuspiiriin kuuluville terveellisen ja turvallisen työympäristön. Turvallisen työympäristön varmistamiseksi alkoholin tai muiden päihteiden vaikutuksen alaisena työskenteleminen on kielletty. Yrityksen työntekijät ovat vastuussa siitä, että he suojelevat itseään ja muita ilmoittamalla kaikista turvallisuuteen ja terveyteen liittyvistä epäkohdista. Aikainen puuttuminen on tärkeää vahinkojen minimoinnin sekä onnettomuuksien, loukkaantumisten ja ammattitautien ehkäisyn kannalta. Ecomet Oy:ssä on käytössä järjestelmä ja toimintamallit läheltä piti tilanteiden ja onnettomuuksien raportointiin ja tutkintaan. Ecomet Oy:n laadunvalvontamenettelyt varmistavat yhtiön tuotteiden turvallisuuden ja asiakkaan vaatimuksia vastaavan tuotteen.
Ecomet Oy:n johto ja työntekijät - kantavat vastuun omastaan ja työtovereidensa terveydestä ja turvallisuudesta ilmoittamalla kaikki läheltä piti -tilanteet sekä vaaralliset tai terveydelle haitalliset työolosuhteet esimiehelleen tai muulle Ecomet Oy:n johtohenkilölle. - puuttuvat asiaan välittömästi epäillessään tuotteen laadun heikkenemistä tai sitä, että joku ei suorita työtään turvallisuusohjeiden ja oikeiden menettelytapojen mukaisesti.
Ympäristövastuu Kunnioitamme ympäristöä ja huolehdimme siitä. Haluamme kehittää toimintojamme kaikella tasolla siten, että ympäristörasituksemme on mahdollisimman pieni. Ecomet Oy noudattaa kaikkia terveyttä, turvallisuutta ja ympäristöä koskevia lakeja, määräyksiä, normeja ja ohjeita. Olemme sitoutuneet harjoittamaan liiketoimintaa yhteiskunnan ja ympäristön kannalta vastuullisella tavalla samalla varmistaen laadun ja kustannustehokkuuden. Ecomet Oy:n työntekijät käyttävät luonnonvaroja kestävällä tavalla yrityksen ohjeiden mukaisesti, mukaan luettuina kierrätys sekä etäkokoukset matkustamisen sijaan silloin, kun tämä on mahdollista. Lisää tietoa aiheesta löytyy laatu-, ympäristö- ja työturvallisuuspolitiikoistamme. Päivitämme vuosittain ympäristötavoitteemme sekä -ohjelmamme ja viestimme ne henkilöstöllemme ja sidosryhmille.
Kunnioittava ja häirinnästä vapaa työympäristö Kunnioitamme kansainvälisiä ihmisoikeuksia ja työntekijöiden oikeuksia sekä odotamme asiakkaidemme, liikekumppaneidemme sekä kaikkien sidosryhmiemme sitoutuvan samoihin vaatimuksiin. Hankintaketjussamme ei saa käyttää pakkotyötä eikä lapsityövoimaa. Ecomet Oy pyrkii rakentamaan ympäröivää yhteiskuntaa sekä näyttämään positiivisen ja terveellisen työympäristön esimerkkiä. Ecomet Oy:ssa kaikkia kohdellaan yhdenvertaisesti ja kunnioittavasti. Rekrytointi perustuu tehtävä kohtaiseen osaamis- ja suoritusvaatimuksiin. Kaikille työntekijöille ja työnhakijoille annetaan yhtäläiset mahdollisuudet riippumatta esimerkiksi iästä, sukupuolesta, etnisestä taustasta, sukupuolisesta suuntautumisesta, toimintarajoitteista, poliittisista mielipiteistä tai uskonnollisesta vakaumuksesta. Emme hyväksy kiusaamista eli toimia, jotka voivat aiheuttaa pelon, nöyryytyksen tai vihamielisyyden tunteita.
Ecomet Oy:n johto ja työntekijät -pitävät yllä positiivista ja toisia tukevaa ilmapiiriä kannustamalla uusiin ideoihin. -eivät anna epäasiallista palautetta eivätkä vitsaile asiattomasti työtovereille, liikekumppaneille eivätkä asiakkaille, sillä tällainen toiminta on kiusaamista. -eivät kiusaa eivätkä syrji ketään etnisen taustan, poliittisten mielipiteiden tai minkään muunkaan syyn vuoksi.
Eturistiriidat Ecomet Oy:ssa toimiessamme emme saa ryhtyä mihinkään toimeen, joka saattaisi aiheuttaa ristiriidan Ecomet Oy:n edun ja oman etumme välillä. Eturistiriitoja voi syntyä kaikissa henkilösuhteissa, ja tämä saattaa vaikuttaa henkilön kykyyn toimia yrityksen parhaan edun mukaisesti. Vältettävä tilanteita, jotka saattavat ulkopuolisen tahon näkökulmasta vaikuttaa eturistiriidoilta, sillä tämä voi haitata uskottavuuttamme.
Ecomet Oy:n johto ja työntekijät - ilmoittavat henkilökohtaisista yrityssidonnaisuuksistaan yrityksen ohjeiden mukaisesti. - välttävät tilanteita, joissa rehti ja yhdenvertainen päätöksenteko voi tulla uhatuksi tai joista voi saada henkilökohtaista etua.
Lahjonnan ja korruption torjunta Kaikkien Ecomet Oy:n työntekijöiden, asiakkaidemme, liikekumppaneiden sekä muiden sidosryhmien on noudatettava sovellettavia lahjonnan ja korruption kieltäviä lakeja. Tämä periaate on voimassa kaikkialla ja koskee kaikkia tahoja, joiden kanssa toimimme. Ecomet Oy:n johto, työntekijät, asiakkaamme, liikekumppanit ja muut sidosryhmät eivät maksa, tarjoudu maksamaan eivätkä hyväksy laittomia eivätkä asiattomia maksuja tai lahjuksia kauppojen saamiseksi tai liiketoiminnan ylläpitämiseksi eivätkä mistään muustakaan syystä. Kielto on voimassa, olisipa maksu tulossa suoraan tai kolmannen osapuolen kautta.
Ecomet Oy:n johto ja työntekijät -antavat ja vastaanottavat vain kohtuullisen arvoisia lahjoja, jotka ovat liikesuhteen laatuun nähden asiallisia. -noudattavat Ecomet Oy:n toimintatapoja sponsorisopimusten ja lahjoitusten suhteen. Emme anna lupauksia tämänkaltaisista asioista ennen Ecomet Oy johdon hyväksyntää. -tallentavat kaiken kirjeenvaihtonsa viranomaisten kanssa mahdollisuuksien mukaan ja tapaavat heitä vain yhdessä työtoverin kanssa. - eivät anna, eivätkä vastaanota lahjana rahaa tai maksuvälineitä. - eivät maksa, eivätkä hyväksy palkkioita, jotka eivät vastaa sovittua ja saatua palvelua tai materiaalia. -eivät sponsoroi, eivätkä anna lahjoituksia tahoille, jotka antavat ymmärtää, että lahjoitus on tarpeen kauppojen saamiseksi tai liiketoiminnan ylläpitämiseksi.
Tiedot toimitusketjun vastuullisuudesta Ecomet Oy arvostaa sidosryhmiensä mielipiteitä ja käy niiden kanssa avointa vuoropuhelua. Kaikissa suhteissa sidosryhmiin viestinnän on oltava totuudenmukaista ja vastuullista. Viestintätapamme vaikuttaa imagoomme ja maineeseemme. Markkinointiviestintä, sähköpostit, julkaisut sosiaalisessa mediassa ja kaikki yhtiön materiaalit laaditaan huolella ja kunnioituksella. Kaiken, mitä sanomme ja teemme, on ilmaistava Ecomet Oy:n arvoja ja oltava näiden eettisten toimintatapojen mukaista.
Ecomet Oy:n johto ja työntekijät eivät -esitä henkilökohtaisia mielipiteitä yhtiön nimissä sosiaalisessa mediassa. -paljasta yksityisiä, arkaluonteisia, omistusoikeuden piiriin kuuluvia, luottamuksellisia tai talouteen liittyviä tai ketään nykyistä tai entistä työntekijää, asiakasta, toimittajaa, osakkeenomistajaa tai muuta sidosryhmää koskevia tietoja, jotka ovat tulleet tietoon työ- tai yhteistyösuhteessa Ecomet Oy:n kanssa. Tämä koskee myös sidosryhmiä. -keskustele luottamuksellisista työasioista työn ulkopuolella paikoissa, joissa ulkopuoliset voivat kuulla.
Ecomet Oy ja politiikka Ecomet Oy:n varoja ei saa käyttää minkään tietyn poliittisen puolueen tai järjestön rahoittamiseen eikä niillä saa tukea ketään ehdokasta eikä valtiollisessa tai kunnallisessa toimessa olevaa, vaikka paikallinen laki sallisikin lahjoitukset.
Ecomet Oy ei -anna lahjoituksia eikä sponsoroi mitään tiettyä poliittista puoluetta eikä poliitikkoa suoraan eikä läheisten tahojen kautta. Kielto koskee sekä rahallisia maksuja että tuotteita. Emme anna mitään muitakaan lahjoituksia emmekä sponsoritukea, joka voitaisiin tulkita lahjonnaksi tai poliittisiksi maksuiksi.
Epäeettinen käytös Olemme ylpeitä Ecomet Oy:n palveluksessa olevista osaavista ihmisistä ja odotamme heidän edistävän vastuullisen ja eettisen käyttäytymisen parhaita käytäntöjä. Ne henkilöt, jotka tahallisesti rikkovat lakia, yrityksen sääntöjä ja ohjeistuksia tai näitä eettisiä toimintatapoja, tai valtuuttavat tai sallivat alaisensa toimia näin, joutuvat kurinpitotoimien kohteeksi. Tämä voi sisältää myös työsuhteen päättämisen. Ecomet Oy:n työntekijöillä on velvollisuus ilmoittaa tietoonsa tulleista laittomista tai epäeettisistä toimista ensisijaisesti työnjohtajalle. Mikäli tämä ei tunnu soveliaalta, asioista voi ilmoittaa, henkilöstöpäällikölle tai nimettömästi. Kirjaamme epäeettisen käytöksen epäilyt ja epäeettiset käytökset toimintajärjestelmäämme.
KANSAINVÄLISET JA KANSALLISET SOPIMUKSET Olemme osana eettisiä ohjeitamme sitoutuneet seuraaviin kansainvälisiin sopimuksiin: - YK: Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus - ILO: Declaration on Fundamental Principles and Rights at Work
OHJELMISTOT JA VASTUULLISUUDEN SEURANTA Hyödynnämme vastuullisuusohjelmassamme ja kumppaneiden vastuullisuuden seurannassa seuraavia ohjelmistoja: ShowYourSustainability.com® - Vastuullisuusohjelman suunnittelu, seurannat, tiedonkeräys ja raportointi Sähköinen työkalu - Toimittajapalautteet, asiakaspalautteet, työturvallisuus, henkilöstön ja kumppaneiden osallistaminen, poikkeamien seuranta
VASTUULLISET TAHOT JA MUUTOKSET Tämän politiikan omistajana on Ecomet Oy:n toimitusjohtaja ja sen päivittämisestä ja siihen tehtävistä muutoksista vastaa Ecomet Oy:n laatupäällikkö.
Tavoite:
Ei korruptiota
Merkittävyys
Pieni tai ei vaikutusta
Vaikutuksen olennaisuus (Impact materiality): Pieni tai ei vaikutusta
: 
: 
Toimenpiteet:
Tuomme ilmi sisäisessä ja ulkoisessa viestinnässämme, ettei minkäänlaista korruptiota tai lahjontaa sallita. Henkilöstöä rohkaistaan kertomaan mahdollisista havaituista epäkohdista lähiesihenkilölle. Joululahjat asiakkaille ovat arvoltaan kohtuullisia eivätkä ne ole korruptiota.
Riskit ja mahdollisuudet:
Mahdollisuus Maine reiluna toimijana Hyödyllisyys: Kohtalainen
Toimenpiteet:
Korostamme toiminnassamme ja markkinoinnissamme avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.
|
Todentaminen:
|
|
Yhdenvertaisuuspolitiikka
Vastuutaho: Laatupäällikkö
Edistettävät vaikutukset: |
|
SOVELTAMISALA Politiikkaa sovelletaan kaikessa toiminnassamme. Tämä politiikka linjaa kuinka yhdenvertaisuus huomioidaan toiminnassamme ja ihmisten kanssakäymisessä.
TAVOITTEET Yhdenvertaisuuspolitiikassa nojaamme vahvasti meidän arvioihimme. Yhdenvertaisuuspolitiikka tukee yrityksemme strategisia ja operatiivisia tavoitteita. Tiedostamme, että monimuotoisuus on työ- ja liikesuhteissa meille mahdollisuus. Kunnioitamme toiminnassamme kansainvälisesti tunnustettuja ihmisoikeuksia ja olemme sitoutuneet edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa ja ihmisten välistä yhdenvertaisuutta omassa vaikutuspiirissämme.
YHDENVERTAISUUS JA TASA-ARVO Kohtelemme kaikkia työntekijöitä ja sidosryhmiä tasavertaisesti. Luomme henkilöstölle yhtäläiset mahdollisuudet uralla etenemiseen organisaation kaikilla tasoilla riippumatta heidän etnisyydestä, sukupuolesta, iästä, kansallisuudesta, seksuaalisuudesta, vammasta tai uskonnollisesta taustasta. Tuemme henkilöstöämme eri elämänvaiheissa työelämän ja perhe-elämän vaatimusten yhteensovittamisessa. Työhön liittyviä asioita olemme linjanneet tarkemmin Henkilöstöpolitiikassa. Puutumme jämäkästi kaikkeen syrjintään ja epäasialliseen käytökseen.
ORGANISOINTI Ecomet Oy:n johto valvoo yhdenvertaisuustyötämme. Osallistamme henkilöstön yhdenvertaisuuden kehittämiseen ja mahdollistamme jatkuvan palautteen annon liittyen yhdenvertaisuuden kehittämiseen. Toteutamme henkilöstökyselyitä, joiden avulla saamme tietoa suoraan henkilöstöltä kehittämistä vaativista asioista.
OHJELMISTOT JA YHDENVERTAISUUDEN SEURANTA Hyödynnämme vastuullisuusohjelmassamme ja kumppaneiden vastuullisuuden seurannassa seuraavia ohjelmistoja: ShowYourSustainability.com® - Yhdenvertaisuuden suunnittelu, seurannat, tiedonkeräys ja raportointi Sähköinen työkalu - Henkilöstön kehitysideat yhdenvertaisuuden kehittämiseksi
VASTUULLISET TAHOT JA MUUTOKSET Tämän politiikan omistajana on Ecomet Oy:n toimitusjohtaja ja sen päivittämisestä ja siihen tehtävistä muutoksista vastaa Ecomet Oy:n laatupäällikkö.
Tavoite:
Ulkomaalaisten työntekijöiden yhdenvertaisuus
Merkittävyys
Erittäin suuri
Vaikutuksen olennaisuus (Impact materiality): Erittäin suuri
: 
: 
Toimenpiteet:
Arjen sujumisessa avustaminen.
Hyvä yhteistyö henkilöstövuokrausyritysten kanssa. Samat henkilöstöedut kuin omilla työntekijöillä.
Osaava perehdytys työtehtäviin.
Mahdollisuus työtehtäviin liittyviin koulutuksiin.
Riskit ja mahdollisuudet:
Riski Ulkomaalaisten työntekijöiden pysyvyys Vakavuus: Kohtalainen
Toimenpiteet:
Henkilövuokrausyritysten osaava työntekijöiden rekrytointi
|
Mahdollisuus Toimiva arki ja toimitusaikatauluissa pysyminen Hyödyllisyys: Vähäinen
Toimenpiteet:
Riittävä perehdytys työtehtäviin.
|
Todentaminen:
|
|
Henkilöstöpolitiikka
Vastuutaho: Toimitusjohtaja
Edistettävät vaikutukset: |
|
SOVELTAMISALA Politiikkaa sovelletaan kaikessa toiminnassamme ja henkilöstön tulee toiminnassaan noudattaa tässä politiikassa kuvattuja periaatteita. Henkilöstöpolitiikka perustuu arvoihimme, eettisiin toimintaperiaatteisiimme ja vuosittain päivitettävään koulutussuunnitelmaan.
PERIAATTEET Luottamus ja vastuullisuus Henkilöstöpolitiikkamme perustuu molemminpuoliseen luottamukseen ja vastuun kantamiseen. Rakennamme luottamusta panostamalla hyvään työtehtävien perehdytykseen ja ihmisten osallistamiseen eri keinoin.
HR-prosessien kehittäminen HR:n yksi tehtävä on organisaation osaamisen jatkuva kehittäminen. Panostamme myös vaikuttavaan perehdyttämiseen, jota kehitämme systemaattisesti saavutettujen perehdytystulosten perusteella. Panostamme HR-prosesseihin ja kuulemme ja osallistamme henkilöstöä ISO45001-standardin mukaisesti. Käytössä ovat seuraavat menettelyt: - Työsuojelutoimikunta 3 krt/vuosi. Vuoden viimeisessä kokouksessa on mukana työterveyshoitaja ja/tai työterveyslääkäri. - Laatu/turvakierrokset joka 3 kuukausi. - Läheltä piti -tilanteiden ilmoittaminen ja niiden kirjaaminen. - Varhaisen puuttumisen malli. - Toiminta ja tarkastukset 5S:n mukaisesti. - Yhteistyö työterveyden kanssa: työpaikkaselvitykset.
Vastuullisuus ja eettiset toimintaperiaatteet (Code of Conduct) Henkilöstön edellytetään toimivan vastuullisesti ja noudattavan eettisiä toimintaperiaatteita. Eettiset periaatteet käydään läpi aina perehdyttämisen yhteydessä.
Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Kohtelemme kaikkia työntekijöitä tasavertaisesti.
Johtamisen ja esimiestyöskentelyn kehittäminen Tuemme johtajia esimiestyössämme ja huomioimme ihmisten johtamisen vaatimukset ja tarpeet jo perehdytyksessä. Kaikki esimiehet on oikeutettu ja velvoitettu osallistumaan johtamisen ja esimiestyön koulutuksiin.
Työhyvinvoinnin ja työilmapiirin kehittäminen Työhyvinvoinnin edistäminen kuuluu vuosisuunnitteluun. Vastuu työhyvinvoinnista on sekä työnantajalla että työntekijöillä. Työnantaja luo puitteet ja toimintaedellytykset työhyvinvoinnin tukemiseen. Työntekijät vastaavat oman työhyvinvointinsa aktiivisesta ylläpitämisestä. Meillä toimii aktiivinen työsuojelutoimikunta. Keräämme aktiivisesti kehitysideoita henkilöstöltämme sähköisen työkalun avulla. Palkitsemme parhaat ideat. Käytössä on varhaisen puuttumisen toimintamalli. Toteutamme henkilöstötyytyväisyyskyselyn vuosittain. Seuraamme jatkuvasti työilmapiiriä ja sen kehitystä.
VASTUULLISET TAHOT JA MUUTOKSET Tämän politiikan omistajana on Ecomet Oy:n toimitusjohtaja ja sen päivittämisestä ja siihen tehtävistä muutoksista vastaa Ecomet Oy:n laatupäällikkö.
Tavoite:
Harjoittelu- ja työpaikkojen tarjoaminen metallialaa opiskeleville nuorille
Merkittävyys
Kohtalainen
Vaikutuksen olennaisuus (Impact materiality): Kohtalainen
: 
: 
Toimenpiteet:
1. Oppisopimuskoulutuskoulutukset
2. Työharjoittelujaksot osana opintoja
3. TET-oppijat
Riskit ja mahdollisuudet:
Mahdollisuus Alueellinen työllistäminen Hyödyllisyys: Kohtalainen
Toimenpiteet:
Panostamme perehdytykseen ja siihen, että harjoittelijat saavat tehdä opiskelemaansa työtä. Ylläpidämme yhteistyötä oppilaitosten kanssa.
|
Todentaminen:
|
|
Riskienhallintapolitiikka
Vastuutaho: Toimitusjohtaja
Edistettävät vaikutukset: |
|
SOVELTAMISALA Tämä politiikka koskee koko yrityksemme toimintaa ja soveltuvin osin myös kumppaneitamme ja sidosryhmiämme. Tämä politiikka linjaa varautumisemme ja ennakointimme nykyisten riskien lisäksi myös tulevaisuuden uhkiin.
RISKIENHALLINNAN TARKOITUS JA TAVOITTEET Riskienhallinnan tarkoituksena on edistää liiketoiminnan tavoitteiden saavuttamista. Riskienhallinnan avulla pyritään etukäteen tunnistamaan ja hallitsemaan potentiaalisia uhkia ja ongelmia sekä tunnistamaan ja hyödyntämään liiketoimintamahdollisuuksia. Riskienhallinta tukee yrityksen strategian täytäntöönpanoa.
RISKIEN LUOKITTELU Strategiset riskit Strategiset riskit liittyvät usein ulkoisiin tapahtumiin ja muutoksiin, jotka vaikuttavat pitkän aikavälin suunnitelmiin ja strategisiin tavoitteisiin. - Toimintaympäristön muutokset - Maineriskit - Liikeriskit - Sopimusriskit - Ilmastonmuutoksen aiheuttamat riskit
Operatiiviset riskit Operatiiviset riskit liittyvät organisaation arjen toimintoihin. - Organisaatioon ja johtamiseen liittyvät riskit - Maksuvalmius-, valuutta- ja korkoriskit - Tietoturva- ja tietosuojariskit - Hankinta-, sopimus- ja vastuuriskit - Työterveys- ja turvallisuusriskit - Ympäristöriskit - Projektiriskit - Paloriskit
RISKIENHALLINNAN ORGANISOINTI, VASTUUT JA VELVOLLISUUDET Riskienhallinta Toimitusjohtaja johtaa riskienhallintaa. Riskienhallinnan johtamisessa toimitusjohtajaa tukee laaturyhmä. Laatupäällikkö koordinoi riskienhallintaprosessia ja vastaa riskiraportoinnista sekä toteuttaa yhdessä henkilöstön kanssa riskien tunnistamista. Jokaisen työntekijän pitää tuntea ja hallita oman vastuualueensa riskit.
Riskienhallinnan raportointi Keräämme tietoa riskinhallinnasta omalta henkilöstöltä, kumppaneiltamme ja sidosryhmiltä. Riskienhallinnan raportit ja tilannetiedon koostaa laatupäällikkö. Johtamisjärjestelmien vaatimissa johdon katselmuksissa suoritetaan yhteenveto ja johtopäätökset.
Henkilöstön riskienhallinnan osaamisen varmistaminen ja kehittäminen Henkilöstö perehdytetään riskeihin ja riskienhallinnasta riittävän riskitietoisuuden varmistamiseksi. Riskienhallinnan kehittäminen varmistetaan ottamalla riskienhallinta osaksi päivittäistä työtä ja johtamista.
OHJELMISTOT JA RISKIENHALLINNAN SEURANTA Hyödynnämme vastuullisuusohjelmassamme ja kumppaneiden vastuullisuuden seurannassa seuraavia ohjelmistoja: ShowYourSustainability.com® - Riskienhallinnan suunnittelu, seurannat, tiedonkeräys ja raportointi Sähköinen työkalu® - Riskien tunnistaminen ja korjaavien sekä ennaltaehkäisevien toimenpiteiden ohjaus
VASTUULLISET TAHOT JA MUUTOKSET Tämän politiikan omistajana on Ecomet Oy:n toimitusjohtaja ja sen päivittämisestä ja siihen tehtävistä muutoksista vastaa Ecomet Oy:n laatupäällikkö.
Tavoite:
Taloudellisesti kestävä ja riskitön toiminta
Merkittävyys
Erittäin suuri
Vaikutuksen olennaisuus (Impact materiality): Erittäin suuri
: 
: 
Toimenpiteet:
1. Liiketoimintariskien arviointi vuosittain osana ISO 9001:2015 laatujärjestelmää.
2. Ympäristöriskien arviointi vuosittain osana ISO 14001:2015 ympäristöjärjestelmää.
3. Työturvallisuusriskien arviointi vuosittain osana ISO 45001:2018 työterveys- ja turvallisuusjärjestelmää.
Riskit ja mahdollisuudet:
Riski Kriittisten toimittajien toimituskyvyn pettäminen Vakavuus: Suuri
Toimenpiteet:
Vaihtoehtoisten toimittajien kartoitus. Toimittajien toimitusvarmuuden seuranta ja poikkeamiin puuttuminen. Vuosittainen päätoimittaja-arviointi. Toimittajien taloustilanteen katsaus uuden toimittajan valinnan yhteydessä.
|
Riski Luottotappiot Vakavuus: Kohtalainen
Toimenpiteet:
Toimialojen taloustilanteen seuranta. Uusissa asiakassuhteissa maksukyvyn katsaus ja maksukyvyn seuranta.
|
Riski Oman toimituskyvyn ja toimintavarmuuden pettäminen Vakavuus: Kohtalainen
Toimenpiteet:
Toimittajien toimintavarmuuden seuranta. Työntekijöiden moniosaamiseen panostaminen. Tarvittaessa vuokratyöresurssien käyttö.
|
Todentaminen:
|
|
Laatu- ja turvallisuuspolitiikka
Vastuutaho: Toimitusjohtaja
Edistettävät vaikutukset: |
|
JOHDANTO Laatupolitiikassa määritellään, miten Ecomet Oy kehittää toimintojaan ja henkilöstöään. Laatupolitiikka edellyttää sitoutumista standardin noudattamiseen, lainsäädännön vaatimuksiin ja asiakasvaatimusten huomioimiseen kaikissa toiminnoissa. Laatutavoitteisiin sitoutuu johdon lisäksi myös henkilöstö, joten laatupolitiikasta viestitään selkeästi ja ymmärrettävästi. Laatutavoitteita arvioidaan säännöllisin väliajoin. Laatupolitiikan tavoitteena on paitsi asiakastyytyväisyyden lisääminen myös toimintojen jatkuva parantaminen. Ecomet Oy:n laatupolitiikan soveltuvuus arvioidaan kerran vuodessa johdon katselmusten yhteydessä.
SOVELTAMISALA Tämä politiikka koskee koko yrityksemme toimintaa ja soveltuvin osin myös kumppaneitamme ja sidosryhmiä. Odotamme, että kumppanit ja sidosryhmät ovat tietoisia ohjeistamme ja noudattavat niitä.
LAATUPOLITIIKKA Yrityksen laatupolitiikan perustana on toimittaa asiakkaalle vaatimusten mukaisia tuotteita vaaditussa toimitusajassa. Yritys sitoutuu toimintaansa koskevan lainsäädännön noudattamiseen ja toimintojen sekä tuotteiden laadun vaatimusten mukaisuuteen. Yrityksen jokainen työntekijä vastaa oman työnsä laadusta. Ylläpidämme ISO 9001:2015 ja ISO 450001:2018 standardien vaatimusten mukaista laatu- ja ympäristöjärjestelmää sekä työterveyden ja työturvallisuuden johtamisen järjestelmää. Sitoudumme sen vaikuttavuuden jatkuvaan parantamiseen. Otamme huomioon eri standardien vaatimukset prosessimaisen toiminnan kehittämisessä. Järjestelmien sisään on lisätty kantavien teräsrakenteiden ISO EN-SFS 1090 vaatimukset sekä teräsrakenteiden hitsauksen, rakenteen tarkastuksen ja testauksen standardin ISO SFS-EN 3834-2 vaatimukset.
TYÖTERVEYS- JA TURVALLISUUSPOLITIIKKA Yritys tunnistaa toimintaansa liittyvät työterveyden, -turvallisuuden ja -hyvinvoinnin näkökulmat. Noudatamme standardia ISO 45001:2018 työterveyden ja työturvallisuuden johtamiseen.
Yritys sitoutuu toiminnassaan: - Turvallisten ja terveellisten työskentelyolosuhteiden luomiseen. Ehkäisemään työhön liittyviä vammoja ja terveyden heikentymistä. - Lakisääteisten ja muiden vaatimusten täyttämiseen. - Työterveys- ja työturvallisuus (TTT) -järjestelmän jatkuvaan parantamiseen. - Käsittelemään TTT-riskit ja -mahdollisuudet yrityksen kokoon ja toimintaympäristöön sopivalla tasolla. - Vaarojen poistamiseen ja TTT-riskien vähentämiseen. - Työntekijöiden ja heidän mahdollisten edustajiensa kuulemiseen ja osallistamiseen.
Tavoitteena on kehittää näitä alueita rinnakkain toiminnan tuloksellisuuden kanssa. Tarjoamme henkilöstöllemme laajennetun työterveyshuollon palvelut, yrityksessä on käytössä varhaisen tuen malli. Asianmukaisilla työ- ja suojavälineillä sekä -menetelmillä minimoimme työntekijöille toiminnasta mahdollisesti aiheutuvat työterveyteen ja -turvallisuuteen liittyvät riskit. Säännöllisellä työterveys- ja työturvallisuustoiminnalla (TTT-toiminnalla) sekä tätä tukevilla toimintasuunnitelmilla varmistetaan henkilöstön työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden kehittäminen sekä parantaminen. Työntekijöiden turvallisuutta ja hyvinvointia seurataan, ylläpidetään ja kehitetään jatkuvaan parantamiseen perustuvalla toiminnalla. Tavoitteena on nolla tapaturmaa. Keskeisiä riskejä tunnistetaan, arvioidaan, hallitaan, seurataan ja raportoidaan järjestelmällisesti osana prosessien kehittämistä. Tuemme henkilöstömme hyvinvointia myös tarjoamalla mahdollisuuden omalla ajalla tapahtuvaan kuntoiluun ja virkistäytymiseen.
Työntekijöiden kuuleminen ja osallistaminen Työntekijöiden suuntaan viestitään sisäisen viestinnän ohjeistuksen mukaisesti. Työntekijöillä on mahdollisuus kertoa mielipiteensä päivittäin esimiehelle ja yrityksen johdolle. Työntekijöillä on mahdollisuus antaa nimettömänä palautetta palautepostilaatikon kautta sekä henkilöstökyselyn kautta.
Käytössä ovat seuraavat menettelyt: - Työsuojelutoimikunta 3 krt/vuosi. Vuoden viimeisessä kokouksessa on mukana työterveyshoitaja ja/tai työterveyslääkäri. - Laatu/turvakierrokset joka 3. kuukausi. - Läheltä piti -tilanteiden ilmoittaminen ja niiden kirjaaminen sähköiseen työkaluun. - Varhaisen puuttumisen malli. - Yhteistyö työterveyden kanssa: työpaikkaselvitykset.
Poikkeamista ja tapaturmista tulee ilmoittaa myös viipymättä. Laatupäällikkö kirjaa poikkeaman laatujärjestelmään. Poikkeamat käsitellään aina seuraavassa työsuojelutoimikunnan kokouksessa sekä vuosittain johdon katselmuksissa.
Tavoite:
Korkea asiakastyytyväisyys ja hyvä vastuullisuus
Merkittävyys
Erittäin suuri
Vaikutuksen olennaisuus (Impact materiality): Erittäin suuri
: 
: 
Toimenpiteet:
1) Luotettavat tavarantoimittajat ja alihankkijat
2) Oikea-aikaiset materiaalitilaukset
3) Omien resurssien hyvä suunnittelu ja käyttö: ihmisten ja koneiden riittävyys
4) Hyvä tekninen osaaminen ja ongelmanratkaisukyky
Riskit ja mahdollisuudet:
Mahdollisuus Palaavat ja suosittelevat asiakkaat Hyödyllisyys: Erittäin suuri
Toimenpiteet:
Korkean laadun ylläpitäminen. Asiakastyytyväisyyskyselyjen tekeminen ja tulosten mukaan toiminnan kehittäminen. Nopea reagointi asiakaspalautteeseen.
|
Todentaminen:
|
Tavoite:
Turvallinen työympäristö
Merkittävyys
Suuri
Vaikutuksen olennaisuus (Impact materiality): Suuri
: 
: 
Toimenpiteet:
1. Työntekijöillä voimassaolevat turvakortit
2. Nostoapuvälineiden vuosittaiset tarkastukset
3. Työturvallisuusriskien arvioinnit asennuskohteissa ja omassa työympäristössä
4. Työsuojelutoimikunnan kokoukset 3 kertaa vuodessa
Riskit ja mahdollisuudet:
Mahdollisuus Sairauspoissaolojen väheneminen Hyödyllisyys: Suuri
Toimenpiteet:
Hyvä yhteydenpito työterveyden kanssa. Fysioterapeutin ergonomianeuvonta.
|
Todentaminen:
|
|
Tietoturvapolitiikka
Vastuutaho: Toimitusjohtaja
Edistettävät vaikutukset: |
|
JOHDANTO Tietoturvallisuustoiminnan tavoitteena on tukea Ecomet Oy:n liiketoimintaa, suojata sen mainetta ja vastata lain, asiakkaiden ja muiden yhteistyökumppaneiden asettamiin turvallisuusvaatimuksiin. Tietoturvallisuudella tarkoitetaan kaikkien tietojen luottamuksellisuuden, eheyden ja käytettävyyden varmistamista. Ecomet Oy:n johtoryhmä on hyväksynyt tämän politiikan ja valvoo sen toteutumista. Politiikan tarkoituksenmukaisuutta arvioidaan vuosittain. Ulkoisten osapuolten kuten toimittajien, alihankkijoiden ja palveluntoimittajien osalta odotamme systemaattista tietoturva-asioiden hallintaa. Tietoturvallisuuden käytännön toteutus edellyttää sitä, että työntekijät ymmärtävät, miksi tietoturvallisuus on tärkeää. Käytännön työn riskien ymmärtäminen ja niiden hallitseminen edellyttää tarkentavien ohjeiden noudattamista työntekijöiltä sekä tietoturvakouluttamista ja työntekijöiden perehdyttämistä. Tietoturvallisuuden laiminlyönti voi aiheuttaa vakavaa haittaa maineelle ja asiakassuhteille. Politiikan noudattamatta jättämiseen tai vaatimusten vastaiseen toimintaan puututaan matalalla kynnyksellä.
TIETOTURVAN JA TIETOSUOJAN MÄÄRITELMÄT Tietoturvallisuus koostuu tietoturvaan ja tietosuojaan liittyvistä vastuista ja käytännöistä, joilla pyritään varmistamaan tietojen, tietojärjestelmien ja palvelujen turvaaminen siten, että niiden luottamuksellisuus, eheys ja saatavuus voidaan taata ja osoittaa toteutuneen. - Luottamuksellisuus: Tieto on vain siihen oikeutettujen saatavilla. - Eheys: Tieto on oikeaa ja eheää, eikä muuttunut tahallisen tai tahattoman teknisen tai inhimillisen toiminnan seurauksena. - Saatavuus: Tieto on saatavilla aina sitä tarvittaessa. - Kiistämättömyys: Tietoon tehdyt muutokset sen käsittelyn eri vaiheissa pystytään tarvittaessa todentamaan. Tietoturvaan kuuluvat tietojen turvaamisen menetelmät, välineet ja toimenpiteet, työhön osoitetut resurssit sekä välineistön ja tilojen tietoturvaominaisuudet.
Tietosuojalla tarkoitetaan yksilön oikeutta henkilötietojen suojaan. Tietosuojatyön tavoitteena on lainsäädännön vaatimusten täyttäminen, asianmukaisuuden ja käyttötarkoitussidonnaisuuden takaaminen henkilötietojen käsittelyssä sekä rekisteröityjen oikeuksien tehokas toteutuminen kaikessa yrityksen toiminnassa.
TIETOSUOJAVASTUUT JA ORGANISOINTI Kaikki Ecomet Oy:ssä työskentelevät henkilöt vastaavat tietoturvallisuusasioista osana muita työtehtäviään oman toimenkuvansa ja vastuualueidensa mukaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että henkilökohtaista vastuuta tietoturvasta huolehtimisesta ei voida siirtää muille eikä ulkoistaa. Tietoturvallisuuden hallintamenettelyt on kuvattu omassa taulukossa. Vastuut tietosuojasta EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimusten mukaisesti ovat seuraavat: - Rekisterinpitäjä: Ecomet Oy -päättää henkilötietojen käsittelytarkoituksesta ja -tavasta. - Tietojenkäsittelijä: Ecomet Oy:n nimetyt henkilöt -säilyttävät ja käsittelevät tietoja rekisterinpitäjän puolesta.
Tietoturvallisuuden johtaminen - Laatupäällikkö kehittää tietoturvan johtamista, henkilöstön tietoturvaosaamista ja tietojärjestelmien tietoturvallisuutta kokonaisvaltaisesti, sekä avustaa tietoturvakysymyksissä. - Laatupäällikkö vastaa tietoturvapolitiikan ja muun tietoturvadokumentaation ajantasaisuudesta yhdessä prosessinomistajien kanssa. - Laatupäällikkö käsittelee tietoturvariskejä systemaattisesti osana riskienhallinnan periaatteiden mukaista toimintaansa. - Laatupäällikkö raportoi johdolle tietoturvan tilasta ja tehdyistä toimenpiteistä ja esittää toimintasuunnitelman seuraavalle raportointikaudelle. - Johto hyväksyy tietoturvapolitiikan, seuraa sen toteutumista ja esittää resurssit tietoturvan toteuttamiseksi.
Koko henkilöstö Kaikkien työntekijöiden tulee noudattaa tietoturvapolitiikkaa ja ohjeita työssään, koska ne ovat osa henkilöstön työtehtäviä ja asiakaspalvelua. Henkilöstön tulee ilmoittaa havaitsemistaan tietoturvaongelmista, rikkomuksista ja riskeistä esimiehelleen.
Toimintamalli: - Uudelle työntekijälle annetaan hänen tehtäväänsä vastaavat käyttöoikeudet sekä perehdytetään hänet toimimaan organisaation tietoturvaperiaatteiden mukaisesti. - Tietoturvallisuusasioihin perehtyminen ja osaamisen ylläpito järjestetään, kriittisten tehtävien tehtäväkuvaukset dokumentoidaan niin, että joku toinen pystyy niiden avulla suorittamaan ko. tehtävän. - Asiantuntevien varahenkilöiden määrittely ja kouluttaminen hoidetaan, käyttöoikeuksien määrittely toteutetaan kullekin henkilölle työtehtävien, ei organisaatioaseman mukaan. - Tietoturvallisuushäiriöt ja tietoturvaan liittyvät havainnot kirjataan ja käsitellään sähköisessä työkalussa. - Työsuhteen päätyttyä huolehditaan, että henkilö palauttaa avaimet, henkilötunnisteet ja henkilökortin, joka hävitetään sekä henkilön käyttöoikeudet poistetaan.
Kumppanit ja toimittajat Ulkopuolisia palvelutoimittajia koskeviin sopimuksiin liitetään tämän politiikan tietoturvavaatimuksia soveltuvin osin. Näiden tahojen vastuulla on noudattaa sopimuksellisia tietoturvavaatimuksia siten kuin eri tahojen välillä on sovittu. Kirjaamme tietoturvaan liittyvät havainnot sähköiseen työkaluun. Toimittajille voidaan tehdä tietoturva-auditointeja ja tarkastuksia tietoturvan toteutumisen varmistamiseksi.
Riskien arviointi Tietoturvariskejä arvioidaan riskienhallinnan periaatteiden mukaisesti vuosittain osana johdon toimintaa, sekä uusien järjestelmien määrittelyvaiheessa ja merkittävien muutosten yhteydessä. Tietoturvariskit arvioidaan ja analysoidaan niiden liiketoimintavaikutusten perusteella. Riskiarvioinnin perusteella päätetään hallintakeinoista ja riskien priorisoinnista, joiden avulla riskit tuodaan hyväksyttävälle tasolle.
TOIMINTA TIETOTURVA- JA TIETOSUOJAPOIKKEAMISSA Tietoturvapoikkeamat ilmoitetaan, käsitellään ja rekisteröidään toimintaohjeen mukaisesti sähköisellä työkalulla. Tietoturvapoikkeamat ilmoitetaan tarvittaessa valvontaviranomaiselle voimassa olevan kansallisen lainsäädännön ja ohjeistuksen mukaisesti.
ILMOITUSVELVOLLISUUS Jokaisella työntekijällä on oikeus ja velvollisuus ilmoittaa havaitsemistaan tietoturvaongelmista, rikkomuksista ja riskeistä esimiehelle sekä kirjata aina tietoturvahavainto sähköiseen työkaluun. Politiikan noudattamatta jättäminen voi johtaa sanktioihin, kuten esimerkiksi huomautukseen, varoitukseen tai ääritapauksessa työsuhteen purkamiseen, mikäli kyseessä on tahallinen toiminta.
OHJELMISTOT JA TIETOTURVAN TOTEUTUMISEN SEURANTA Hyödynnämme tietoturvallisuuden toteutumisen ja tason seurannassa seuraavia ohjelmistoja: ShowYourSustainability.com® - Tietoturvallisuuden ja tietosuojan seurannat, tiedonkeräys ja raportointi Sähköinen työkalu - Tietoturvahavaintojen ja poikkeaminen käsittely, ilmoitukset ja raportit
VASTUULLISET TAHOT JA MUUTOKSET Tämän politiikan omistajana on Ecomet Oy:n toimitusjohtaja ja sen päivittämisestä ja siihen tehtävistä muutoksista vastaa Ecomet Oy:n laatupäällikkö.
Tavoite:
Tietoturvallinen toiminta ja tietoturvariskien hallinta
Merkittävyys
Kohtalainen
Vaikutuksen olennaisuus (Impact materiality): Kohtalainen
: 
: 
Toimenpiteet:
1. GDPR-lain edellyttämät toimenpiteet ja prosessit.
2. Tietokoneiden päivittäminen ja tietoturvasta huolehtiminen. Ammattimainen ulkoistettu IT-tuki.
3. Salasanoista huolehtiminen.
4. Tietoturvan huomiointi perehdyttämisessä.
Riskit ja mahdollisuudet:
Mahdollisuus Asiakastietojen ja -dokumenttien hyvä hallinta Hyödyllisyys: Kohtalainen
Toimenpiteet:
Asiakkaiden dokumenttien systemaattinen käsittely. Vastuiden ja valtuuksien määrittäminen.
|
Todentaminen:
|
|
Hankintapolitiikka
Vastuutaho: Ostopäällikkö
Edistettävät vaikutukset: |
|
SOVELTAMISALA Hankintapolitiikkaa sovelletaan Ecomet Oy:ssä kaikkiin hankintoihin. Tämä politiikka linjaa hankintamme tavoitteet ja tahtotilan.
LAIT JA ASETUKSET Yrityksiemme hankinnan on noudatettava kaikkia sovellettavia lakeja ja määräyksiä sekä asianmukaisia sosiaalisia käytäntöjä. Emme hyväksy korruptiota tai lahjontaa. Edellytämme hankintakumppaneiltamme samoja asioita.
HANKINTOJEN YLEISET PERIAATTEET Hankintojemme tavoitteena on varmistaa tuotteidemme/palveluidemme korkea asiakastyytyväisyys ja saavuttaa omat strategiset liiketoiminnan tavoitteemme. Hankinnassa huomiomme siihen liittyvät merkittävät vastuullisuutemme näkökulmat ja pyrimme jatkuvasti parantamaan niiden tilannetta myös kumppaniemme toiminnassa. Parannamme jatkuvasti toimittajiemme hyväksyntä-, arviointi- ja seurantaprosesseja. Odotamme kumppanimme antavan seurantatietoja vastuullisuusohjelmaamme toteuttamista sekä vastuullisuusraportointia varten.
HANKINTOJEN VASTUULLISUUS Ympäristövastuu Huomioimme hankinnoissamme tuotteiden ja palveluiden elinkaarivaikutukset ja -kustannukset sekä energiatehokkuutta edistävät näkökulmat. Haluamme, että hankintakumppanimme panostavat oman toimintansa kehittämisessä ympäristövastuullisuuteen. Keräämme merkittävimmiltä kumppaneiltamme vuosittain seurantatietoja ympäristövastuullisuudesta osana omaa vastuullisuusohjelmaamme.
Sosiaalinen vastuu Kohtelemme toimittajiamme tasapuolisesti. Korostamme vastuullisia, rehellisiä, avoimia ja pitkäaikaisia toimittajasuhteita yhteisten prosessien kehittämiseksi. Parannamme valmiuksiamme tunnistaa paremmin sosiaalisia riskejä omassa hankintaketjussa. Edellytämme että kumppanimme ovat sitoutuneet noudattamaan YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta.
Turvallisuus Turvallisuus omassa toiminnassamme on tärkeää. Hankinnassa edellytämme niin tuotteiden kuin palveluiden turvallisuutta. Turvallisuus huomioidaan niin toimittajien kriteerien asettamisessa ja seurannassa kuin tuotteiden ja palveluiden vaatimusten täyttymisen arvioinnissa. Alihankkijan työskennellessä meidän työnjohtomme alla, alihankkija on velvollinen ilmoittamaan mahdollisista työturvallisuuteen ja -terveyteen liittyvistä epäkohdista.
YHTEISTYÖ JA YHDESSÄ KEHITTYMINEN Viestimme avoimesti ja läpinäkyvästi toiminnastamme kumppaneillemme ja teemme luottamuksellista yhteistyötä. Annamme reilusti tosiasioihin ja tietoon perustuvaa palautetta omille kumppaneillemme. Odotamme, että kumppanimme antavat palautetta meille, jotta voimme yhdessä kehittyä ja luoda asiakkaillemme lisäarvoa. Käsittelemme yhteiset poikkeamat rakentavasti ja opimme tekemistämme virheistä. Arvioimme säännöllisesti strategisia hankintakumppaneitamme osana johtamisjärjestelmäämme. Seurannan tavoitteena on yhteinen kehittyminen, prosessien tehostaminen ja toimitusketjun vastuullisuuden varmistaminen.
OHJELMISTOT JA SEURANNAT HANKINNAN VASTUULLISUUDESTA Hyödynnämme vastuullisuusohjelmassamme ja kumppaneiden vastuullisuuden seurannassa seuraavia ohjelmistoja: ShowYourSustainability.com® - Vastuullisuusohjelman suunnittelu, seurannat, tiedonkeräys ja raportointi Sähköinen työkalu - Toimittajapalautteet, asiakaspalautteet, työturvallisuus, henkilöstön ja kumppaneiden osallistaminen, poikkeamien seuranta
VASTUULLISET TAHOT JA MUUTOKSET Tämän politiikan omistajana on Ecomet Oy:n toimitusjohtaja ja sen päivittämisestä ja siihen tehtävistä muutoksista vastaa Ecomet Oy:n laatupäällikkö.
Tavoite:
Vastuulliset hankinnat
Merkittävyys
Kohtalainen
Vaikutuksen olennaisuus (Impact materiality): Kohtalainen
: 
: 
Toimenpiteet:
Ylläpidämme kriteeristöä toimittajien valinnalle.
Riskit ja mahdollisuudet:
Riski Kustannusten nousu Vakavuus: Suuri
Toimenpiteet:
Tarjouksia laadittaessa huomioidaan tarkasti tarvittavat materiaalit ja asiakkaiden vaatimukset. Kilpailutamme tuotteet ostojen yhteydessä ja ostamme vain luotettavilta toimittajilta. Teetämme investointilaskelmat uusissa hankinnoissa.
|
Todentaminen:
|
|
Ympäristöpolitiikka
Vastuutaho: Laatupäällikkö
Edistettävät vaikutukset: |
|
KUVAUS Sitoudumme ympäristönsuojelun jatkuvaan parantamiseen kaikessa toiminnassamme. Yritys tunnistaa ja ottaa huomioon toimintoihinsa liittyvät ympäristönäkökohdat. Yritys sitoutuu toimintaansa koskevan ympäristölainsäädännön noudattamiseen sekä pyrkii mahdollisuuksien mukaan vähentämään ympäristöön aiheutuvaa kuormitusta. Keskeisenä tavoitteena on tehokas energian ja materiaalin käyttö. Tehostamme systemaattisesti toimitilojemme energiatehokkuutta uutta teknologiaa hyödyntäen. Materiaaleja ostetaan aina projektille ja vain projektiin tarvittava määrä, jolloin varastoon ei pääse kertymään ylimääräistä materiaalia. Pienet levyn jäämäpalat merkitään tuotetunnuksin ja sulatenumeroin, jolloin ne voidaan tunnistaa ja käyttää toisessa projektissa. Kuljetuskustannuksia vähennämme yhdistäen eri projektien ostoja ja tilaamaan samalta toimittajalta, jolloin kuljetusten aiheuttamat päästöt ovat pienemmät.
SOVELTAMISALA Tämä politiikka koskee koko yrityksemme toimintaa ja soveltuvin osin myös kumppaneitamme ja sidosryhmiä. Odotamme, että kumppanit ja sidosryhmät ovat tietoisia ohjeistamme ja noudattavat niitä.
VAATIMUSTENMUKAISUUS JA YMPÄRISTÖTYÖ Olemme tietoisia tuotteita, palveluja ja liiketoimintaa koskevasta ympäristölainsäädännöstä. Noudatamme voimassa olevaa lainsäädäntöä. Ympäristöjohtamisemme pohjautuu ympäristöjärjestelmään (ISO 14001:2015), missä ympäristönäkökohdat, ympäristöriskit ja -mahdollisuudet on tunnistettu. Päivitämme vuosittain ympäristötavoitteemme ja viestimme ne henkilöstöllemme ja sidosryhmille. Ympäristöjohtamisjärjestelmän soveltuvuus ja vaikuttavuus arvioidaan vuosittain sisäisillä ja ulkoisilla auditoinneilla. Suunnitelmien mukaisesti toteutamme myös omien toimittajiemme seurantaa, joissa huomioimme ympäristönäkökohdat.
TOIMITTAJAT JA HEIDÄN VELVOLLISUUTENSA Huomioimme hankinnoissamme tuotteiden ja palveluiden elinkaarivaikutukset ja -kustannukset sekä energiatehokkuutta edistävät näkökulmat. Haluamme, että hankintakumppanimme panostavat oman toimintansa kehittämisessä ympäristövastuullisuuteen. Keräämme kumppaneiltamme vuosittain seurantatietoja vastuullisuudesta. Velvoitamme kumppanimme antamaan seurantatietoja vastuullisuudesta.
KESKEISET YMPÄRISTÖPERIAATTEET - Noudatamme ympäristölainsäädäntöä ja toimimme toiminnalle asetettujen ympäristöehtojen mukaisesti. - Teemme yhteistyötä viranomaisten ja sidosryhmien kanssa varmistaaksemme, että ympäristötyömme vastaa toiminnoillemme asetettuja odotuksia ja vaatimuksia. - Pienennämme ympäristö- ja ilmastovaikutuksia hankinnoissa, palvelussa ja logistiikassa. - Edistämme kiertotaloutta koko arvoketjussamme. - Otamme ympäristönäkökulmat huomioon investoinneissa ja yritysostoissa. - Kohotamme koko henkilöstömme ympäristötietoisuutta ja -osaamista tehokkailla sisäisillä koulutuksilla. - Sitoudumme jatkuvan parantamisen periaatteisiin. - Kunnioitamme ympäristöä ja huolehdimme siitä taloudellisesti kestävällä tavalla. - Kehitämme toimintaamme jatkuvasti, jotta toimintamme hiilijalanjälki olisi mahdollisimman pieni. Seuraamme hiilijalanjälkeämme vuositasolla sekä omissa että kumppaneidemme (scope 1, 2 ja 3) toiminnoissa.
VASTUUT JA ROOLIT Yrityksen johto asettaa ympäristöpolitiikan ja ympäristötavoitteet. Operatiivinen johto vastaa toimintojen suunnittelusta ja resursoinnista yhdessä laaturyhmän kanssa. Jokaisen työntekijän vastuulla on ohjeiden ja määräysten noudattaminen omassa työssään. Arvostamme työntekijöidemme kehitysideoita ympäristönsuojelun parantamiseksi.
YMPÄRISTÖRIKKOMUSTEN JA VAHINKOJEN ILMOITTAMINEN Jos työntekijä huomaa, että yrityksemme tai kumppanimme toimii vastoin politiikkaa, ohjeistustamme tai lainsäädännön vaatimuksia, hänen oikeutensa ja velvollisuutensa on ilmoittaa siitä suoraan esimiehelleen. Rikkomuksesta voidaan ilmoittaa viranomaisille, jos on syytä epäillä, että työntekijän tai kumppanin toiminta on ympäristölainvastaista.
OHJELMISTOT JA YMPÄRISTÖVASTUULLISUUDEN SEURANTA Hyödynnämme vastuullisuusohjelmassamme ja kumppaneiden vastuullisuuden seurannassa seuraavia ohjelmistoja: ShowYourSustainability.com® - Vastuullisuusohjelman suunnittelu, seurannat, tiedonkeräys ja raportointi Sähköinen työkalu - Ympäristöhavainnot ja poikkeamat, toimittajapalautteet, asiakaspalautteet, työturvallisuus, henkilöstön ja kumppaneiden osallistaminen, poikkeamien seuranta
VASTUULLISET TAHOT JA MUUTOKSET Tämän politiikan omistajana on Ecomet Oy:n toimitusjohtaja ja sen päivittämisestä ja siihen tehtävistä muutoksista vastaa Ecomet Oy:n laatupäällikkö.
Tavoite:
Hiilineutraalius
Merkittävyys
Vähäinen
Vaikutuksen olennaisuus (Impact materiality): Vähäinen
: 
: 
Toimenpiteet:
Scope 1: Polttoöljyllä toimivista trukeista sähkökäyttöisiin siirtyminen
Scope 2: Uusiutuvaan sähköön kokonaan siirtyminen, maalaamon lämmitysöljyn käytön vähentäminen aurinkopaneelien avulla, ilmavesilämpöpumppu
Scope 3: Kuljetusyhtiöiden hiilipäästöjen seuranta, henkilökunnan työmatkaliikenteen päästöjen vähentäminen (esim. mahdollinen polkupyöräetu)
Riskit ja mahdollisuudet:
Mahdollisuus Maineen paraneminen Hyödyllisyys: Vähäinen
Toimenpiteet:
Viestimme teoistamme hiilineutraalisuuden edistämiseksi.
|
Todentaminen:
|
Tavoite:
Kiertotalouden edistäminen
Merkittävyys
Suuri
Vaikutuksen olennaisuus (Impact materiality): Suuri
: 
: 
Toimenpiteet:
Kierrätysmateriaalin lisääntyvä hyödyntäminen tuotannossa, tuotantojätteen kierrätys (muovi, pahvi, mustametalli, kirkasmetalli, rakennusjäte, ongelmajäte), ylijäämämateriaalin hyödyntäminen mm. pakkauksiin, kuljetuslavojen kierrätys, peittaushappoveden käsittely
Riskit ja mahdollisuudet:
Mahdollisuus Jätemäärän ja -kustannusten pieneneminen Hyödyllisyys: Vähäinen
Toimenpiteet:
Työntekijät perehdytetään lajitteluun. Jätejakeiden huolellinen erottelu. Levyleikkauksessa hyvä nestaus eli materiaalin optimointi.
|
Todentaminen:
|
|