01.09.2023-31.08.2024
Raportin hyväksynyt: Johtoryhmä, 12.08.2025
Tämä raportti on Kliini Autokäsittelyn vapaaehtoista raportointistandardia noudatteleva vastuullisuusraportti. Raportti on ensimmäinen yrityksen laatima raportti, ja se toimii pohjana tulevalle vastuullisuustyölle, vastuullisuustavoitteiden asettamiselle sekä niiden saavuttamisen seurannalle. Kiinnitimme tätä raporttia ja vastuullisuusohjelmaa laatiessa erityistä huomiota eniten luonnonvaroja kuluttavien toimintojemme, vedenkulutuksen ja energiankulutuksen, mittaamiseen ja tavoitteiden laatimiseen. Lisäksi kiinnitimme huomiota henkilöstön ja asiakkaiden tyytyväisyyteen sekä henkilöstön hyvinvointiin ja sen kehittämiseen sekä esihenkilötyöskentelyn kehittämiseen. Pyrimme laatimiemme mittareiden ja poliitikkojen avulla jatkuvasti kehittämään toimintaamme entistä vastuullisempaan ja kaikki sidosryhmät huomioon ottavaan suuntaan.
Toiminnan kuvaus Kliini Autokäsittely tuottaa suomalaisille autotaloille, yrityksille ja kuluttaja-asiakkaille uusien ja käytettyjen autojen käsittelyä sisältäen autojen fiksausta, sisä- ja ulkopintojen pesua ja puhdistusta sekä maalipinnan käsittelyä, kuten hiontaa ja suojausta pinnoitteilla, vahauksilla ja teippauksilla. Vuosina 2023-2024 Kliini Autokäsittelyllä oli yhteensä 12 toimipistettä, joista jokainen sijaitsi autotalon yhteydessä. Toimipisteet sijaitsivat Kuopiossa (4), Tampereella, Jyväskylässä, Joensuussa (2), Lahdessa, Varkaudessa, Kajaanissa ja Iisalmessa.Yrityksen toiminta perustuu käsityöhön, ja oikeiden työskentelytapojen sekä materiaalien merkitys tehokkaaseen ja vastuulliseen liiketoimintaan on suuri. Toiminnan luonteen vuoksi erityisesti veden- ja energiankulutus, ympäristöystävälliset autonpesuaineet, ongelmallisten jätteiden kierrätys, työturvallisuus ja -hyvinvointi sekä johtamistaidot ovat vastuullisuusohjelman ja -raportin kannalta merkityksellisiä. Tämä vastuullisuusraportti kattaa kaiken Kliini Autokäsittelyn liiketoiminnan, sekä lisäksi sen suurimmat yhteistyökumppanit soveltuvin osin. Raportti sisältää yrityksen arvoketjun toimijoista:Alkupää: Merkittävät tavarantoimittajatLoppupää: Asiakkaat (autoliikkeet, yritykset, kuluttajat), omistajat, yhteiskunta
Laatua ja hyvää mieltä. Olemme autokäsittelyn kokonaisvaltainen ja vastuullinen osaaja, joka tuottaa toimialansa laadukkainta palvelua ja helpottaa asiakkaidensa arkea.
Toimialan suunnannäyttäjä ja markkinajohtaja vuonna 2025Liikevaihto: 5,5m€EBIT: 12 %Toimipisteitä: 12NPS: 70eNPS: 40
Rehellisyys: Toimintamme on läpinäkyvää ja haluamme jatkuvasti kehittää palveluitamme saamamme palautteen pohjalta.Vastuu: Noudatamme vastuullisia ja kestäviä arvoja kaikilla toimintamme osa-alueilla. Laatu: Meillä on ISO 9001 -Laadunhallintasertifikaatti, jonka avulla takaamme tasalaatuisuuden kaikissa toimipisteissämme ympäri Suomen.Palvelu: Haluamme kohdata jokaisen asiakkaan yksilönä. Asiakastyytyväisyys on meille kunnia-asia.
JOHDANTOEettiset ohjeet määrittelevät yrityksemme toimintaperiaatteet yhdessä arvojemme kanssa. Ne ovat pohjana kaikelle toiminnallemme. Ne opastavat meitä siinä, kuinka kohtaamme asiakkaat, kollegat, liikekumppanit ja muut sidosryhmät. Eettistä kulttuuriamme kehittävät ja luovat yhdessä kaikki yrityksemme työntekijät.SOVELTAMISALANämä eettiset ohjeet koskevat koko yrityksemme toimintaa. Odotamme, että sidosryhmämme ovat tietoisia vastuullisuustavoitteistamme sekä ohjeistuksista ja noudattavat niitä.EETTISET PERIAATTEETLainsäädäntö ja politiikatOlemme tietoisia tuotteita, palveluja ja liiketoimintaa koskevasta lainsäädännöstä. Noudatamme voimassa olevaa lainsäädäntöä. Politiikkamme määrittelevät tarkemmin, kuinka toimimme esimerkiksi hankinnoissa ja henkilöstöasioissa. LuottamuksellisuusKäsittelemme tietoomme saatua luottamuksellista tietoa huolellisesti ja ohjeiden mukaisesti. Käytämme luottamuksellista tietoa vain tarkoituksenmukaisesti.Ammattimainen ja asiantunteva toimintaOsoitamme kaikessa toiminnassamme ammatillisuutta ja hyvää käytöstä. Osaamme ratkaista ristiriitatilanteet rakentavasti ja toisia kunnioittaen.Turvallisuus ja terveysTurvallisuusasiat ovat prioriteetti numero 1. Jokaisen oikeus on tehdä työnsä turvallisesti. Turvallisuus kattaa sekä fyysisen että psyykkisen turvallisuuden. Jokaisen työntekijän vastuulla on oman työympäristön turvallisuuden kehittäminen.YmpäristövastuuKunnioitamme ympäristöä ja huolehdimme siitä. Haluamme kehittää toimintojamme kaikilla tasoilla siten, että ympäristörasituksemme on mahdollisimman pieni.Kunnioittava ja häirinnästä vapaa työympäristöKohtelemme kanssaihmisiä kunnioittavasti. Hyväksymme erilaiset ihmiset riippumatta heidän etnisyydestä, sukupuolesta, iästä, kansallisuudesta, seksuaalisuudesta, vammasta tai uskonnollisesta taustasta.Jokaisen työntekijän tulee kohdella kollegoitaan kunnioittavasti ja reilusti. Emme suvaitse mitään fyysistä, sanallista, seksuaalista tai psykologista häirintää tai kiusaamista.EturistiriidatToiminnassamme teemme päätöksiä siten, että mahdolliset eturistiriidat eivät ohjaa päätöksiämme. Toiminnassa yrityksen etu menee oman edun edelle. Lahjonnan ja korruption torjuntaEmme salli lahjontaa emmekä korruptiota. Meillä on vastuu siitä, että emme osallistu päätöksentekoon tilanteissa, joissa oman edun tavoitteleminen on mahdollista. OHJELMISTOT JA VASTUULLISUUDEN SEURANTAHyödynnämme vastuullisuusohjelmassamme ja kumppaneiden vastuullisuuden seurannassa seuraavia ohjelmistoja:ShowYourSustainability.com™: Vastuullisuusohjelman suunnittelu, seurannat, tiedonkeräys ja raportointiVASTUULLISET TAHOT JA MUUTOKSETTämän politiikan omistajana on Kliini Autokäsittelyn toimitusjohtaja ja sen päivittämisestä ja siihen tehtävistä muutoksista vastaa Kliini Autokäsittelyn johtoryhmä.
SOVELTAMISALAPolitiikkaa sovelletaan kaikessa toiminnassamme ja henkilöstön tulee toiminnassaan noudattaa tässä kuvattuja periaatteita. Henkilöstöpolitiikka perustuu arvoihimme, ISO 9001 -Laadunhallintajärjestelmäämme, eettisiin toimintaperiaatteisiimme, tasa-arvopolitiikkaan ja vuosittain päivitettävään henkilöstösuunnitelmaan.PERIAATTEETLuottamus ja vastuullisuusHenkilöstöpolitiikkamme perustuu molemminpuoliseen luottamukseen ja vastuun kantamiseen.Rakennamme luottamusta panostamalla hyvään työtehtävien perehdytykseen ja ihmisten osallistamiseen eri keinoin. Meillä on säännölliset koko henkilökunnan kuukausipalaverit, joissa käydään yrityksen ja koko toimialan asioita läpi. Lisäksi meillä on käytössä laatujärjestelmässä Forms lomake, jolla jokainen työntekijä voi laittaa kehitysehdotuksia laajasti yrityksen toimintaan liittyen. Ehdotuksia käsitellään kuukausittain johtoryhmässä.HR-prosessien kehittäminenPanostamme HR-prosesseihin ja osallistamme henkilöstön toiminnan kehittämiseen. HR:n yksi tehtävä on organisaation osaamisen jatkuva kehittäminen. Panostamme myös vaikuttavaan perehdyttämiseen, jota kehitämme systemaattisesti saavutettujen perehdytystulosten perusteella. Perehdytyksestä jää aina allekirjoitettu perehdytyslomake. Pyrimme järjestämään henkilökunnallemme sellaista koulutusta, joka parhaiten palvelee työtehtävien hoitoa ja niissä kehittymistä. Annamme esimieshenkilöillemme mahdollisuuden opiskella lähiesihenkilön ammattitutkinnon. Koulutus on laaja, 150 opintosuorituspistettä. Koulutuksen järjestää Savon koulutuskuntayhtymä. Järjestämme koko henkilökunnalle myynti- ja asiakaspalvelukoulutuksia sekä uusia työskentelytapoja koskevia koulutuksia tarpeen vaatiessa ja vähintään vuosittain. Koulutukset järjestetään joko sisäisesti tai ulkopuolisen kouluttajan toimesta. Järjestämme koko henkilöstölle koulutusta keskimäärin 12 tuntia vuodessa.Vastuullisuus, eettiset toimintaperiaatteet (Code of Conduct) Henkilöstön edellytetään toimivan vastuullisesti ja noudattavan eettisiä toimintaperiaatteita. Eettiset periaatteet ja yrityksen arvot käydään läpi aina perehdyttämisen yhteydessä. Yhdenvertaisuus ja tasa-arvoKohtelemme kaikkia työntekijöitä tasavertaisesti. Noudatamme teollisuusliiton työehtosopimusta, tarkemmin autoalan korjaamo- ja myyntialan työehtosopimusta kaikkien työntekijöidemme osalta. Työehtosopimusten piiriin kuuluvien kattavuus on 100 % työntekijöistämme.Johtamisen ja esihenkilötyöskentelyn kehittäminenTuemme johtajia esihenkilötyössä ja huomiomme ihmisten johtamisen vaatimukset ja tarpeet jo perehdytyksessä. Kaikki esihenkilöt on oikeutettu osallistumaan johtamisen ja esihenkilötyön koulutuksiin, jonka toteutuksesta vastaa ulkoinen taho.Työhyvinvoinnin ja työilmapiirin kehittäminenTyöhyvinvoinnin edistäminen kuuluu vuosisuunnitteluun. Vastuu työhyvinvoinnista on sekä työnantajalla että työntekijöillä. Työnantaja luo puitteet ja toimintaedellytykset työhyvinvoinnin tukemiseen. Työntekijät vastaavat oman työhyvinvointinsa aktiivisesta ylläpitämisestä. Tarjoamme henkilöstöllemme liikunta- ja kulttuurietua ja toimipisteiden esihenkilöt ovat velvollisia puuttumaan epäkohtiin suhteessa toimipisteisen työturvallisuuteen ja esimerkiksi työergonomiaan. Käytössämme on varhaisen puuttumisen toimintamalli. Toteutamme työilmapiirikyselyt vuosittain ja seuraamme jatkuvasti työilmapiiriä ja sen kehitystä. Henkilöstökyselyistä saatu palaute käsitellään johtoryhmän tapaamisissa johdon katselmuksissa, ja käsitellään näiden muistioissa. Hallitus ja johtoryhmä tekevät tulosten pohjalta tarvittavat toimenpidesuunnitelmat ja korjaukset. Yrityksessä huomioidaan työturvallisuutta toteuttamalla säännöllisesti laitteiden ja työvälineiden tarkastuksia. Kaikilla työntekijöillämme on saatavilla henkilökohtaiset suojavälineet. Toteutamme säännöllistä vuoropuhelua henkilöstömme kanssa ja meillä on käytössä koko henkilöstön kuukausi-informaatiokokoukset Teams-sovelluksen kautta. Keräämme lisäksi aktiivisesti kehitysideoita henkilöstöltämme. Käytössämme on laadunhallintajärjestelmäämme liittyvä Forms-lomake yrityksen Teams-kanavassa, jolla kaikki yrityksemme työntekijät voivat antaa kehitysideoita. Johtoryhmä ja hallitus käsittelevät kehitysideat ja palkitsevat parhaaksi arvioidut ideat 4 kuukauden välein. HENKILÖSTÖPOLITIIKAN TAVOITTEET- Vetovoimainen työpaikka- Sitoutunut ja motivoitunut henkilöstö- Rohkeus ja intohimo saavuttaa yhteiset tavoitteet- Henkilöstön osaaminen tukee kasvua- Hyvä ja turvallinen työilmapiiri, joka mahdollistaa henkilökohtaisen kehittymisenVASTUULLISET TAHOT JA MUUTOKSETTämän politiikan omistajana toimii, ja sen päivittämisestä vastaa Kliini Autokäsittelyn johtoryhmä.
Kliini Autokäsittelyn toiminta pohjautuu ajoneuvojen puhdistuksen kädentaidon ammattilaisiin ja heidän pitkiin työsuhteisiin, sekä omistajan sitoutumiseen kasvattaa ja kehittää liiketoimintaa pitkäjänteisesti yhteistyössä pitkäaikaisten autotaloasiakkaiden kanssa, heitä ja kuluttaja-asiakkaita kuunnellen.Toimipaikkojemme yhdenmukaisen toimintamme laadun ja tehokkuuden parantaminen pohjautuu systemaattiseen kehittämiseen seurannan, mittaamisen, sekä asiakaspalautteen pohjalta. Mittaamme henkilöstötyytyväisyyttämme jatkuvasti ja tavoitteemme on eNPS > 40. Otamme vastaan asiakaspalautetta aktiivisesti niin sähköisesti lähetettävien palautekyselyiden kautta kuin myös toimipistekohtaisesti asiakaspalvelussa. Tavoitteena on varmistaa jatkuvat ja tyytyväiset asiakassuhteet. Kehitämme toimintaamme toimipaikkojemme kesken vertaisarvioinnin kautta. Laatupolitiikasta viestitään avoimesti yrityksen henkilöstölle laatukäsikirjan kautta ja sidosryhmille pyydettäessä.
JOHDANTOYmpäristövastuullisuus on tärkeä osa yritysvastuullisuuttamme. Ympäristönäkökohtien arviointi ja ympäristövaikutusten pienentäminen on strategisesti tärkeä painopistealue. Kunnioitamme ympäristöä ja huolehdimme siitä. Haluamme kehittää toimintojamme kaikella tasolla siten, että ympäristörasituksemme on mahdollisimman pieni.SOVELTAMISALATämä politiikka koskee koko yrityksemme toimintaa ja soveltuvin osin myös kumppaneitamme ja sidosryhmiä. Odotamme, että kumppanit ja sidosryhmät ovat tietoisia ohjeistamme ja noudattavat niitä.VAATIMUSTENMUKAISUUS JA YMPÄRISTÖTYÖOlemme tietoisia tuotteita, palveluja ja liiketoimintaa koskevasta ympäristölainsäädännöstä ja noudatamme sitä. TOIMITTAJAT JA HEIDÄN VELVOLLISUUTENSAHuomioimme hankinnoissamme tuotteiden ja palveluiden elinkaarivaikutukset ja -kustannukset sekä energiatehokkuutta edistävät näkökulmat. Haluamme, että hankintakumppanimme panostavat oman toimintansa kehittämisessä ympäristövastuullisuuteen etsimällä jatkuvasti ratkaisuja uusiutuvia ja ympäristölle vaarattomia raaka-aineita hyödyntävään tuotekehitykseen. Toimimme yhteistyössä kotimaisten ja hyvän vastuullisuusmaineen omaavien hankintakumppanien kanssa varmistaaksemme hankintojen vastuullisuuden ja laadun. KESKEISET YMPÄRISTÖPERIAATTEET- Noudatamme ympäristölainsäädäntöä ja toimimme toiminnalle asetettujen ympäristöehtojen mukaisesti.- Teemme yhteistyötä viranomaisten ja sidosryhmien kanssa varmistaaksemme, että ympäristötyömme vastaa toiminnoillemme asetettuja odotuksia ja vaatimuksia.- Pienennämme ympäristö- ja ilmastovaikutuksia hankinnoissa, palvelussa ja logistiikassa. - Huomioimme vedenkulutuksen minimoinnin kaikessa toiminnassamme. Seuraamme jatkuvasti vedenkulutusta autojen käsinpesussa sekä etsimme ratkaisuja vedenkulutuksen minimoimiseksi säilyttäen kuitenkin samalla autojen käsinpesun korkean laadun. Huomioimme myös veden saatavuuteen liittyvät riskit sekä omassa että toimittajiemme toiminnassa. Selvitämme lisäksi tulevaisuudessa mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja vedenkierrätyksestä.- Edistämme kiertotaloutta koko arvoketjussamme. Käytämme ajoneuvojen ulkopesuissa ainoastaan biopohjaisia pesuaineita, jotka on valmistettu yli 50 %:sti uusiutuvista raaka-aineista ja jotka on täysin biologisesti hajoavia. Kierrätämme toimintamme sivutuotteena muodostuvan jätteen (muovi, pahvi, hiekka ja vesi) ympäristölainsäädännön mukaisesti. - Toimintamme keskiössä on ajoneuvon käyttöiän pidentäminen tarjoamalla auton huolenpitoa edistäviä, ammattilaisen tekemiä palveluja asiakkaillemme. - Otamme ympäristönäkökulmat huomioon investoinneissa ja yritysostoissa. Toimimme ainoastaan kotimaisten ja hyvän vastuullisuusmaineen omaavien alihankkijoiden kanssa. - Sitoudumme jatkuvan parantamisen periaatteisiin.- Kunnioitamme ympäristöä ja huolehdimme siitä taloudellisesti kestävällä tavalla.- Kehitämme toimintaamme jatkuvasti, jotta toimintamme hiilijalanjälki olisi mahdollisimman pieni.VASTUUT JA ROOLITYrityksen johto asettaa ympäristöpolitiikan. Operatiivinen johto vastaa toimintojen suunnittelusta ja resursoinnista yhdessä johtoryhmän kanssa.Jokaisen työntekijän vastuulla on ohjeiden ja määräysten noudattaminen omassa työssään. Arvostamme työntekijöidemme kehitysideoita ympäristönsuojelun parantamiseksi.YMPÄRISTÖRIKKOMUSTEN JA VAHINKOJEN ILMOITTAMINENJos työntekijä huomaa, että yrityksemme tai kumppanimme toimii vastoin politiikkaa, ohjeistustamme tai lainsäädännön vaatimuksia, hänen oikeutensa ja velvollisuutensa on ilmoittaa siitä suoraan esihenkilölle. OHJELMISTOT JA YMPÄRISTÖVASTUULLISUUDEN SEURANTAHyödynnämme vastuullisuusohjelmassamme ja kumppaneiden vastuullisuuden seurannassa seuraavia ohjelmistoja:ShowYourSustainability.com™: Vastuullisuusohjelman suunnittelu, seurannat, tiedonkeräys ja raportointiVASTUULLISET TAHOT JA MUUTOKSETTämän politiikan omistajana on Kliini Autokäsittelyn toimitusjohtaja ja sen päivittämisestä ja siihen tehtävistä muutoksista vastaa yrityksen johtoryhmä.
[Ympäristö]
3
SOVELTAMISALAHankintapolitiikkaa sovelletaan kaikkiin hankintoihin. Tämä politiikka linjaa hankintamme tavoitteet ja tahtotilan.LAIT JA ASETUKSETYrityksiemme hankinnan on noudatettava kaikkia sovellettavia lakeja ja määräyksiä sekä asianmukaisia sosiaalisia käytäntöjä. Emme hyväksy korruptiota tai lahjontaa. Edellytämme hankintakumppaneiltamme samoja asioita.HANKINTOJEN YLEISET PERIAATTEETHankintojemme tavoitteena on varmistaa palveluidemme korkea asiakastyytyväisyys ja saavuttaa omat strategiset liiketoiminnan tavoitteemme. Hankinnassa huomiomme siihen liittyvät merkittävät vastuullisuuden näkökulmat ja pyrimme jatkuvasti parantamaan niiden tilannetta myös kumppaniemme toiminnassa. Odotamme kumppanimme antavan seurantatietoja vastuullisuusohjelmaamme toteuttamista sekä vastuullisuusraportointia varten.HANKINTOJEN VASTUULLISUUSYmpäristövastuuHuomioimme hankinnoissamme tuotteiden ja palveluiden elinkaarivaikutukset ja -kustannukset sekä energiatehokkuutta edistävät näkökulmat. Haluamme, että hankintakumppanimme panostavat oman toimintansa kehittämisessä ympäristövastuullisuuteen. Meille tärkeää hankinnoissa on kotimaisuus ja kaikkien pesu- ja käsittelyaineiden ympäristöystävällisyys, tarkemmin kaikkien kemikaalien biohajoavuus ja autonpesuaineen biopohjaisuus. Biohajoavuudella tarkoitetaan sitä, että pesuaine pilkkoutuu luonnossa mikrobien toimesta pienemmiksi yhdisteiksi, kuten vedeksi, hiilidioksidiksi ja mineraalisuoloiksi kohtuullisessa ajassa. Biopohjaisuudella tarkoitetaan sitä, että kyseinen pesuaine on valmistettu yli 50 %:sti luonnossa uusiutuvista raaka-aineista fossiilisten, eli uusiutumattomien, raaka-aineiden sijaan. Keräämme merkittävimmiltä kumppaneiltamme vuosittain seurantatietoja ympäristövastuullisuudesta osana omaa vastuullisuusohjelmaamme.Sosiaalinen vastuuKohtelemme toimittajiamme tasapuolisesti. Korostamme vastuullisia, rehellisiä, avoimia ja pitkäaikaisia toimittajasuhteita yhteisten prosessien kehittämiseksi. Parannamme valmiuksiamme tunnistaa paremmin sosiaalisia riskejä omassa hankintaketjussa. Sitoudumme omassa toiminnassamme tasa-arvosuunnitelmassa määriteltyihin asioihin.Edellytämme että kumppanimme ovat sitoutuneet seuraaviin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin toiminnassaan:- YK: Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus- YK: Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus- ILO: Declaration on Fundamental Principles and Rights at WorkTurvallisuusTurvallisuus omassa toiminnassamme on ensiarvoisen tärkeää. Hankinnassa edellytämme niin tuotteiden kuin palveluiden turvallisuutta. Turvallisuus huomioidaan niin toimittajien kriteerien asettamisessa ja seurannassa kuin tuotteiden ja palveluiden vaatimusten täyttymisen arvioinnissa. Toimipisteiden esihenkilöt ovat velvoitettuja huolehtimaan toimipisteen kaluston ja muiden hankintojen oikeellisuudesta ja ilmoittamaan mahdolliset työturvallisuutta uhkaavat poikkeamat hankinnoissa. Kaikista poikkeamista, myös työturvallisuuteen liittyvistä poikkeamista ilmoitetaan Forms-lomakkella meidän laatujärjestelmässä. Poikkeamat kirjautuvat seurantaraporttiin, joka käsitellään johtoryhmässä ja raportoidaan myös johdonkatselmuksissa.YHTEISTYÖ JA YHDESSÄ KEHITTYMINENViestimme avoimesti ja läpinäkyvästi toiminnastamme kumppaneillemme ja teemme luottamuksellista yhteistyötä. Annamme reilusti tosiasioihin ja tietoon perustuvaa palautetta omille kumppaneillemme ja odotamme, että kumppanimme antavat palautetta meille, jotta voimme yhdessä kehittyä ja luoda asiakkaillemme lisäarvoa. Käsittelemme yhteiset poikkeamat rakentavasti ja opimme tekemistämme virheistä. Auditoimme säännöllisesti strategisia hankintakumppaneitamme osana johtamisjärjestelmäämme, ja auditointiohjelmat kattavat myös toimittajien toimintaan liittyvät vastuullisuusnäkökohdat. Auditointien tavoitteena on yhteinen kehittyminen, prosessien tehostaminen ja toimitusketjun vastuullisuuden varmistaminen.OHJELMISTOT JA SEURANNAT HANKINNAN VASTUULLISUUDESTAHyödynnämme vastuullisuusohjelmassamme ja kumppaneiden vastuullisuuden seurannassa seuraavia ohjelmistoja:ShowYourSustainability.com™: Vastuullisuusohjelman suunnittelu, seurannat, tiedonkeräys ja raportointiVASTUULLISET TAHOT JA MUUTOKSETTämän politiikan omistajana on Kliini Autokäsittelyn toimitusjohtaja ja sen päivittämisestä ja siihen tehtävistä muutoksista vastaa yrityksen johtoryhmä.
SOVELTAMISALATämä politiikka koskee koko yrityksemme toimintaa ja soveltuvin osin myös kumppaneitamme ja sidosryhmiä. Tämä politiikka linjaa varautumisemme ja ennakointiamme nykyisten riskien lisäksi myös mahdollisiin tulevaisuuden uhkiin.RISKIENHALLINNAN TARKOITUS JA TAVOITTEETRiskienhallinnan tarkoituksena on edistää liiketoiminnan tavoitteiden saavuttamista. Riskienhallinnan avulla pyritään etukäteen tunnistamaan ja hallitsemaan potentiaalisia uhkia ja ongelmia sekä tunnistamaan ja hyödyntämään liiketoimintamahdollisuuksia. Riskienhallinta tukee yrityksen strategian täytäntöönpanoa.RISKISTRATEGIAJohto ja omistajat määrittävät riskinottohalukkuuden ja riskinsietokyvyn. Jos riskin ottaminen ei ole linjassa yhtiön strategisten tavoitteiden kanssa, on riskinoton kynnys silloin korkea. RISKIEN LUOKITTELUStrategiset riskit Strategiset riskit liittyvät usein ulkoisiin tapahtumiin ja muutoksiin, jotka vaikuttavat pitkän aikavälin suunnitelmiin ja strategisiin tavoitteisiin. Strategisia riskejä ovat:- Toimintaympäristön muutokset- Maineriskit- Poliittiset, taloudelliset ja lainsäädännölliset riskit- Teknologiariskit- Sotatila lähialueilla- Laajat pandemiat ja epidemiat- Ilmastonmuutoksen aiheuttamat riskit- Olennaiset kestävyysseikkoihin liittyvät taloudelliset riskit- Muut kestävyysseikkoihin liittyvät riskit, kuten kiristyvät ilmastovaatimukset ja kemikaalilainsäädäntöön liittyvät riskit Operatiiviset riskitOperatiiviset riskit liittyvät organisaation arjen toimintoihin. Operatiivisia riskejä ovat:- Organisaatioon ja johtamiseen liittyvät riskit- Maksuvalmius- ja korkoriskit - Tietoturva- ja tietosuojariskit- Toimittaja, alihankinta- ja kumppaniriskit- Hankinta-, sopimus- ja vastuuriskit- Työterveys- ja turvallisuusriskit- Ympäristöriskit- Tuoteriskit- Yrityskauppoihin liittyvät riskitRISKIENHALLINNAN ORGANISOINTI, VASTUUT JA VELVOLLISUUDETStrateginen riskienhallintaToimitusjohtaja johtaa riskienhallintaa. Riskienhallinnan johtamisessa toimitusjohtajaa tukee johtoryhmä ja yrityksen hallitus. Hallitus seuraa säännöllisesti yritystä koskevia riskejä ISO 9001 Laadunhallintajärjestelmän mukaisesti. Riskienhallinta käsitellään kahdesti vuodessa johdonkatselmuksessa. Operatiivinen riskienhallintaYrityksen laatupäällikkö koordinoi riskienhallintaprosessia ja vastaa riskiraportoinnista sekä toteuttaa yhdessä henkilöstön kanssa riskien tunnistamista. Jokaisen työntekijän pitää tuntea ja hallita oman vastuualueensa riskit.Riskienhallinnan raportointiKeräämme tietoa omalta henkilöstöltä, kumppaneiltamme ja sidosryhmiltä riskinhallinnasta vuosittain sovelluksen avulla. Riskienhallinnan raportit ja tilannetiedon koostaa johtoryhmä.Henkilöstön riskienhallinnan osaamisen varmistaminen ja kehittäminenHenkilöstö perehdytetään riskeihin ja riskienhallintaan riittävän riskitietoisuuden varmistamiseksi. Riskienhallinnan kehittäminen varmistetaan ottamalla riskienhallinta osaksi päivittäistä työtä ja johtamista.OHJELMISTOT JA RISKIENHALLINNAN SEURANTAHyödynnämme vastuullisuusohjelmassamme ja kumppaneiden vastuullisuuden seurannassa seuraavia ohjelmistoja:ShowYourSustainability.com™: Riskienhallinnan suunnittelu seurannat, tiedonkeräys ja raportointiVASTUULLISET TAHOT JA MUUTOKSETTämän politiikan omistajana on Kliini Autokäsittelyn toimitusjohtaja ja sen päivittämisestä ja siihen tehtävistä muutoksista vastaa yrityksen johtoryhmä.
JOHDANTOTietoturvallisuustoiminnan tavoitteena on tukea liiketoimintaamme, suojata mainettamme ja vastata lain, asiakkaiden ja muiden yhteistyökumppaneiden asettamiin turvallisuusvaatimuksiin.Tietoturvallisuudella tarkoitetaan kaikkien tietojen luottamuksellisuuden, eheyden ja käytettävyyden varmistamista. Johtoryhmämme on hyväksynyt tämän politiikan ja valvoo sen toteutumista. Politiikan tarkoituksenmukaisuutta arvioidaan vuosittain.Ulkoisten osapuolten kuten toimittajien, alihankkijoiden ja palveluntoimittajien osalta tämän politiikan vaatimukset sisällytetään soveltuvilta osin hankintasopimuksiin.Tietoturvallisuuden käytännön toteutus edellyttää sitä, että työntekijät ja kumppanit ymmärtävät, miksi tietoturvallisuus on tärkeää. Käytännön työn riskien ymmärtäminen ja niiden hallitseminen edellyttää tarkentavien ohjeiden noudattamista työntekijöiltä sekä jatkuvaa tietoturvakouluttamista ja työntekijöiden perehdyttämistä.Tietoturvallisuuden laiminlyönti voi aiheuttaa vakavaa haittaa maineelle ja asiakassuhteille. Politiikan noudattamatta jättämiseen tai vaatimusten vastaiseen toimintaan puututaan matalalla kynnyksellä.TIETOTURVAN JA TIETOSUOJAN MÄÄRITELMÄTTietoturvallisuus koostuu tietoturvaan ja tietosuojaan liittyvistä vastuista ja käytännöistä, joilla pyritään varmistamaan tietojen, tietojärjestelmien ja palveluiden turvaaminen siten, että niiden luottamuksellisuus, eheys ja saatavuus voidaan taata ja osoittaa toteutuneen.- Luottamuksellisuus: Tieto on vain siihen oikeutettujen saatavilla. - Eheys: Tieto on oikeaa ja eheää, eikä muuttunut tahallisen tai tahattoman teknisen tai inhimillisen toiminnan seurauksena. - Saatavuus: Tieto on saatavilla aina sitä tarvittaessa.- Kiistämättömyys: Tietoon tehdyt muutokset sen käsittelyn eri vaiheissa pystytään tarvittaessa todentamaan. Tietoturvaan kuuluvat tietoturvaorganisaatio, tietojen turvaamisen menetelmät, välineet ja toimenpiteet, työhön osoitetut resurssit sekä välineistön ja tilojen tietoturvaominaisuudet.Tietosuojalla tarkoitetaan yksilön oikeutta henkilötietojen suojaan. Tietosuojatyön tavoitteena on lainsäädännön vaatimusten täyttäminen, asianmukaisuuden ja käyttötarkoitussidonnaisuuden takaaminen henkilötietojen käsittelyssä sekä rekisteröityjen oikeuksien tehokas toteutuminen kaikessa yrityksen toiminnassa.TIETOSUOJAVASTUUT JA ORGANISOINTIKaikki Kliini Autokäsittelyssä työskentelevät henkilöt vastaavat tietoturvallisuusasioista osana muita työtehtäviään oman toimenkuvansa ja vastuualueidensa mukaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että henkilökohtaista vastuuta tietoturvasta huolehtimisesta ei voida siirtää muille eikä ulkoistaa. Tietoturvallisuuden johtaminen- Johtoryhmä kehittää tietoturvan johtamista, henkilöstön tietoturvaosaamista ja tietojärjestelmien tietoturvallisuutta kokonaisvaltaisesti, sekä avustaa tietoturvakysymyksissä.- Johtoryhmä vastaa tietoturvapolitiikan ja muun tietoturvadokumentaation ajantasaisuudesta yhdessä prosessinomistajien kanssa. - Johtoryhmä käsittelee tietoturvariskejä systemaattisesti osana riskienhallinnan periaatteiden mukaista toimintaa. - Johtoryhmä raportoi vuosittain hallitukselle tietoturvan tilasta sekä tehdyistä toimenpiteistä ja esittää toimintasuunnitelman seuraavalle raportointikaudelle.- Johto hyväksyy tietoturvapolitiikan, seuraa sen toteutumista ja esittää resurssit tietoturvan toteuttamiseksi.Koko henkilöstöKaikkien työntekijöiden tulee noudattaa tietoturvapolitiikkaa ja ohjeita työssään, koska ne ovat osa henkilöstön työtehtäviä ja asiakaspalvelua. Henkilöstön tulee ilmoittaa havaitsemistaan tietoturvaongelmista, rikkomuksista ja riskeistä esihenkilölleen.Kumppanit ja toimittajat Ulkopuolisia palvelutoimittajia koskeviin sopimuksiin liitetään tämän politiikan tietoturvavaatimuksia soveltuvin osin. Näiden tahojen vastuulla on noudattaa sopimuksellisia tietoturvavaatimuksia siten kuin eri tahojen välillä on sovittu. Toimittajille voidaan tehdä tietoturva-auditointeja ja tarkastuksia tietoturvan toteutumisen varmistamiseksi.Riskien arviointiTietoturvariskejä arvioidaan riskienhallinnan periaatteiden mukaisesti vähintään puolivuosittain osana johtoryhmän toimintaa, sekä uusien järjestelmien määrittelyvaiheessa ja merkittävien muutosten yhteydessä. Tietoturvariskit arvioidaan ja analysoidaan niiden liiketoimintavaikutusten perusteella. Riskianalyysin perusteella päätetään hallintakeinoista ja riskien priorisoinnista, joiden avulla riskit tuodaan hyväksyttävälle tasolle.TOIMINTA TIETOTURVA- JA TIETOSUOJAPOIKKEAMISSATietoturvapoikkeamat ilmoitetaan, käsitellään ja rekisteröidään toimintaohjeen mukaisesti. Tietoturvapoikkeamat ilmoitetaan tarvittaessa valvontaviranomaiselle voimassa olevan kansallisen lainsäädännön ja ohjeistuksen mukaisesti.ILMOITUSVELVOLLISUUSJokaisella työntekijällä on oikeus ja velvollisuus ilmoittaa havaitsemistaan tietoturvaongelmista, rikkomuksista ja riskeistä esihenkilölle. Politiikan noudattamatta jättäminen voi johtaa sanktioihin, kuten esimerkiksi huomautukseen, varoitukseen tai ääritapauksessa työsuhteen purkamiseen, mikäli kyseessä on tahallinen toiminta.OHJELMISTOT JA TIETOTURVAN TOTEUTUMISEN SEURANTAHyödynnämme tietoturvallisuuden toteutumisen ja tason seurannassa seuraavia ohjelmistoja:ShowYourSustainability.com™: Tietoturvallisuuden ja tietosuojan seurannat, tiedonkeräys ja raportointiMicrosoftOffice.com: Tietoturvallisuuden seuranta ja kehittäminenVASTUULLISET TAHOT JA MUUTOKSETTämän politiikan omistajana on Kliini Autokäsittelyn toimitusjohtaja ja sen päivittämisestä ja siihen tehtävistä muutoksista vastaa Kliini Autokäsittelyn johtoryhmä.
JOHDANTOLäpinäkyvä toiminta on osa arvojamme, ja toimintaamme ohjaavat arvot toteutuvat myös viestinnässämme.SIDOSRYHMIEN JA NIIDEN TARPEIDEN TUNNISTAMINENOlemme tunnistaneet viestinnän kannalta tärkeimmät sidosryhmät ja eri sidosryhmiin kuuluvat toimijat ja niiden tarpeet. Olemme suunnitelleet viestintämme eri sidosryhmien tarpeille sopiviksi. Selvitämme viestintämme tarpeenmukaisuutta ja otamme vastaan palautetta, jonka pohjalta kehitämme viestintäämme.MISTÄ VIESTIMMEViestimme sisäisille ja ulkoisille sidosryhmillemme ajankohtaisista asioista, kuten toimintaa koskevista vaatimuksista, ohjeista ja muutoksista sekä vastuullisuuden kehityssuunnista ja vastuullisuustyömme tuloksista. Lisäksi kannustamme sidosryhmiämme vastuullisiin tekoihin käyttäen erilaisia viestinnän keinoja. SISÄINEN VIESTINTÄEsim.- Perehdytys- Infolaput työpisteissä- Viralliset ohjeistukset ja ohjekansiot- Palaverit- Uutiskirjeet- IntranetULKOINEN VIESTINTÄTärkeimpiä viestintäkanaviamme ovat verkkosivut, uutiskirjeet sekä sosiaalinen media, joissa viestimme myös vastuullisuusraportin julkaisuista ja toimistamme vastuullisuuden edistämiseksi omassa liiketoiminnassamme. Lisäksi erilaiset palaverit, auditoinnit ja tiedotteet ovat osa viestintäämme lähimpien sidosryhmiemme kanssa tarpeen vaatiessa. VASTUULLISET TAHOT JA MUUTOKSETSisäisestä vastuullisuusviestinnästä ja sitä koskevista muutoksista vastaa toimitusjohtaja, johtoryhmä ja esihenkilöt. Ulkoisesta vastuullisuusviestinnästä ja sitä koskevista muutoksista vastaa viestintäkoordinaattori, johtoryhmä ja sidosryhmäyhteyshenkilöt.
Raportointikausi